Tuesday, December 16, 2008

Ufoja Lahdessa 2, Daada

Lahtelainen kirjankustantamo Daada on vuoden 2009 alussa aikeissa julkaista uusimman ufo-raporttinsa Ufoja Lahdessa 2. Tietolähteittemme mukaan kyseisessä julkaisussa paljastetaan aiemmin tuntemattomia yksityiskohtia Matti Hagelbergin 1990-luvun alun väitetystä ufohavainnosta. Kaikki informaatio jonka avulla Matti Hagelberg voidaan pitävästi liittää osaksi jotain tarkasti dokumentoitua tapahtumasarjaa ja ajanjaksoa on tottakai aina tervetullutta. Jäämme odottamaan.

Henkilökohtaisesti en pidä todennäköisenä, että Daada olisi onnistunut hankkimaan käsiinsä asiakirjoja jotka eivät jo olisi yleisessä tiedossa. Mikäli niin kuitenkin on voidaan melkoisella varmuudella sanoa, että kyseessä on kevään 2009 Matti Hagelberg -tapaus.

Asian tekee kuitenkin merkilliseksi se, että Daada on nettisivullaan ilmoittanut lopettaneensa toimintansa. En ole myöskään (yrityksistäni huolimatta) onnistunut löytämään yhtäkään Daadan julkaisemista kirjoista Nokian kirjakaupasta. Kysyin asiaa myös ko. liikkeen omistajalta, joka vahvisti epäilykseni: Daada ei ole todellinen olemassaoleva kustantamo. Ei ainakaan missään sanan arkikielisessä merkityksessä. On hyvin epäselvää mistä tässä on kysymys ja keitä ovat henkilöt "Daadan" takana.